Facebook

Lomakeskus Seita
Suomeksi
In English
Auf Deutsch

YLLÄKSEN SÄÄ

YLLÄS TÄNÄÄN

Maastohiihtolatuja 0/330 km
Valaistuja latuja 0/38 km
Lumikenkäreittejä 0/55 km
Luonnonlunta 0 cm
Kelkkareittejä 0/410 km
Rinteitä 0/63

 
Salaattipetkele
Salaattipetkele
1
2
3
4
5
6
7

Meidän historia Äkäslompolossa

SEIDAN HISTORIAA

 

   ”Rannalle erämaajärven

    mies nuoren vaimon toi.”

Siitä se kaikki alkoi. Erämaajärven mökki oli Kurkkion Vertin lempikappale, ja se kertoikin osuvasti hänen avioliittonsa kahdesta ensimmäisestä vuodesta. Anja Kaulanen ja Eevert Kurkkio menivät naimisiin juhannuksena 44, ja nuoripari asettui asumaan Vertin kotipaikkaan, Muusaan, kolmen savun erämaakylään.

   ”Peikkoja nuorikko säikkyy,

    tuuli kun korvessa soi.”

Kylän nimi on runollinen, mutta elämä korvessa oli kovaa. Esikoinen oli syntyessään terve lapsi, mutta kuoli kolmen viikon ikäisenä ilmeisesti seudulla kiertäneeseen kurkkutulehdukseen, kun sairaalat ja lääkärit olivat sananmukaisesti tiettömän taipaleen takana. Lapsen kuolema oli se peikko, jota nuorikko säikkyi, ja joka sai hänet kaipaamaan syntymäkyläänsä Äkäslompoloon. Ei sairaala täälläkään sen lähempänä ollut, mutta kylä oli sentään hieman suurempi ja naapureista ainakin henkistä turvaa enemmän.

Kun Markku syntyi tammikuussa 47, kätilönä oli Vertin 18-vuotias sisko. Pirttimuorin kertoman mukaan poika oli niin karvainen ja ruma, ettei sitä tahtonut tohtia käsiinsä ottaa. Muuten lapsi oli terve.

Saman vuoden syyskesällä tuli Anjan isä tuomaan tietoa, että Äkäslompolossa olisi hyvä työpaikka molemmille Stenan majalla, ja lupasi nuorille maata niin paljon kuin Vertti haluaisi raivata. Anja oli heti valmis muuttamaan kotikyläänsä, ja Vertti lupasi seurata vaimoaan mihin ikinä tämä haluaisi muuttaa. Vaihtoehtona oli Etelä-Suomi, jonka viljaviin maihin Vertti oli ihastunut sota-aikana. He harkitsivat myös lähtöä Australiaan, jonne tuohon aikaan muutti suomalaisia, mutta tämän aikeen pysäytti pojan syntymä.Tämä oli ensimmäinen yritystä koskeva päätös, johon Markku osallistui, eikä Vertti myöhemminkään moittinut Anjan ja Markun ratkaisua.

 

Muutto Äkäslompoloon

Vertillä oli Markku selässään pärekontissa, ja Anja kantoi eväsreppua. Poika hakeutui kontin uloimpaan laitaan, ja oli tyytyväinen niin kauan kuin kontti keikkui, mutta kun Vertti laski taakan maahan, alkoi kuulua itkun kitinää.

   Ensimmäinen pysähdys oli Aakenusjärvessä, missä konttikuljetus herätti talon tyttärissä hilpeyttä. Naurettavalta poika tietysti kontissa näytti, mutta vaikea siinä asemassa on kenen tahansa säilyttää arvokkuutensa.

   Kun Kukasvaara oli ylitetty, alkoivat taivaltajat jännittää, olisiko Kukaslompolon väki Kutujärvessä heinänteossa. Niittyväen mukana päästiin parin kilometrin matka veneessä, ja vältyttiin Äkäsjoen yli kahlaamiselta. Viisi viimeistä kilometriä menivät joutuin, ja varmaan Anjan askel hieman pitenikin, kun tultiin kotoisiin maisemiin.

 

Stenan majan muonittajina

Anjaa emännäksi ryhtyminen ei pelottanut. Hän oli jo nuorena kasvattanut pientä kerhopalstaa ja ollut mukana kursseilla, joilla opetettiin valmistamaan kasviksia ruoiksi. Talvisaikaan oli pidetty monipuolisempia ruokakursseja, joihin hän myös oli päässyt osallistumaan.

   Siihen aikaan Stenalla oli kymmenen päivän pituisia leirejä, keväällä viisi ja kesällä seitsemän. Majaan ja saunakamariin mahtui yhteensä 24 henkeä, ja yleensä kurssit olivat täysiä. Sodan jälkeen matkustaminen ulkomaille oli vaikeaa, ja kiinnostus Lappiin oli herännyt, vaikka majoitustilat olivat alkeellisia.

   Ruokatavarat haettiin Tapojärvestä hevosella. Kauppias ei suoralta kädeltä antanut umpioudolle miehelle hevoskuormallista ruokatarvikkeita velaksi, mutta kun yön seutu tutusteltiin, Vertti sai kaiken tarvitsemansa.

   Talonmiehen töiden lisäksi Vertin yhtenä urakkana oli jokaiselle kesäkurssille sauvoa Stenforsin uittoyhtiöltä ostama suuri vene kymmenkunta kilometriä Äkäsjokea ylöspäin. Asiakkaat kävelivät Tiuramatalaan, missä olivat yötä, ja Vertti kuljetti ryhmän koskista jokea takaisin Äkäslompoloon

 

Maanviljelystä ja sekatöitä

Vertti ei ollut turismiin tutustunut ennen Stenalle tuloaan, ja hän piti maanviljelystä varmempana tulonlähteenä. Karjatalous oli Äkäslompolon korkeudella ainoa mahdollinen maatalouden muoto, kun ohrastakin saatiin leipäviljaa vain joka kolmantena vuotena.

   Kun heinämaita ei ollut, ja kun Muusasta oli tuotu hieho ja orivarsa, Vertti joutui ensimmäisenä kesänä keräämään heiniä kaikista mahdollisista pilkoista, jopa nykimällä ruohoa tienvarsista. Samana kesänä hän raivasi ja kuokki ensimmäisen peltopilkan, johon kylvettiin seuraavana keväänä kaura vihantarehuksi, ja satoa saatiin 13 kontillista.

   Toisena kesänä raivaus ja sarkaojien kaivaminen jatkui pitkälle syksyyn, ja työpäivää Vertti jatkoi lyhdyn valossa. Raivattuna oli jo päärakennuksen eteläpuoli, kun kuultiin, että kylään on tulossa sen ajan piikkipyörätraktori auraamaan raivioita, ja niin ensimmäisen kesän kaurapeltopilkka jäi ainoaksi käsin kuokituksi pelloksi.

   Muutamassa vuodessa oli timoteille viljeltynä se kahden hehtaarin ala, minkä Anja oli saanut perintönä, sekä samansuuruinen appiukolta ostettu maa-alue. Maanvilvelyn rajat alkoivat tullat vastaan.

Ensimmäiset Äkäslompolon vuodet Vertti kulki hevosineen savotoilla kaikki talviajat, mutta jo 50-luvun puolivälissä tulivat tännekin ensimmäiset traktorisavotat, ja hevosten tarve väheni. 60-luvun vaihteessa Takalehtoon rakennettiin uusi tiilinavetta, jossa enimmillään oli seitsemän lehmää.Vertti opetteli lypsämään, mikä siihen aikaan oli tietysti miehiselle miehelle suureksi häpeäksi, mutta Vertin sanoin häntä eivät luulot haitanneet. Navettatyöt estivät savotoinnin, mutta kun kaikki kylän majat olivat puulämmitteisiä, halonteosta tuli Vertille ympärivuotinen sivuammatti.

 

Yritys syntyy

Anjalle matkailu oli sivusta katsoen tuttua nuoruudesta alkaen, ja Stenan majan muonitus oli sekin käynyt koulutuksesta. Omakotitalon kehä oli hakattu jo kesällä 49 ja samoin sauna, joka valmisteltiin ensiasunnoksi.

   Vuoden 50 kesällä TUL:n olympiavalmennettavat etsivät majapaikkaa Äkäslompolosta. Kurkkion talo oli vielä pahoin keskeneräinen, kun sovittiin majoituksesta, mutta marraskuun toisena päivänä 1950 pääsi 18 hiihtäjää majoittumaan yhdeksäntoista päivän leirille ja heti perään 12 mäkimiestä runsaaksi viikoksi. Ensilumen leirit eivät siis ole ihan tämän päivän keksintö!

   Ensimmäisellä kurssilla olivat mukana mm. Erkki Siili ja Tyyne Elovaara, s. Wideman, jotka olivat myös yrityksemme 50-vuotisjuhlassa. Tyyne Wideman ei sairastuttuaan päässyt osallistumaan Oslon olympialaisiin. Haastattelimme häntä:

Olisiko Lyydia voittanut olympiakultaa, jos olisitte pysynyt terveenä?

Ei tietysti, ei Lyydia minua koskaan voittanut. Eihän Lyydia osannut  hiihtää.

TUL:n hiihto- ja mäkivalmennettavat leireilivät talossa myös useina seuraavina keväinä.

 

Majoitusliikkeeksi

Ennen Seitaakin turisteja on kylässä majoitettu. Kurkkion Vertti ja Anja laittoivat vuonna 1966 lehmät Karjapohjolaan, ja heistä tuli kylän ensimmäisiä päätoimisia matkailuyrittäjiä, kun muissa kylän taloissa vielä pitkään majoitus toi vain sivutuloa karjatalouden, metsätöiden ja poronhoidon lisäksi. Vuonna 1967 valmistui Seitapirtti, joka alkuaan oli Kuerjoen nk. Välikämppä ja joka on nykyisen Seidan ruokasali. Rakennuksessa oli suuri seurustelutila, joka oli kylässä uutta. Vuonna 71 rakennettiin tyhjäksi jääneen navetan alakerrasta ruokailu- ja majoitustiloja, ja kaksi vuotta myöhemmin otettiin majoituskäyttöön rakennuksen yläkerta.

   Kun puhtaasta kotimajoituksesta tuli majoitusliike, yritykseltä vaadittiin elinkeinolupa, mikä merkitsi paljon paperityötä, mutta myös muutoksia rakenteisiin. Ennen kuin muut majoittajat ehtivät luvan edellyttämään kokoon, lupajärjestelmä purettiin. Seita oli myös ensimmäinen kyläläisistä yrityksistä, jota liikevaihtoverotus koski, ja taasen laki ehti muuttua ennen kuin kaikki jäljessä tulevat ehtivät lain vaatimaan kokoon. Osa majoitusliikkeistä – yksityisistä majoista nyt

Seita nykyään

Tämän päivän Lomakeskus Seita vastaa nykyajan vaatimuksiin, vaikka puitteet ovat modernit, palvelumme on vuosien hiomaan ihmisläheisen lämpöistä.

Vuodet ovat muokanneet nimeämme Kurkkion Retkeilymajasta Loma-Kurkkioon ja siitä Ylläksen Lomaan. Kiihtyvä maailmanmeno käänsi katseemme perinteisiin arvoihin ja niin päädyimme nykyiseen nimeemme, Lomakeskus Seitaan.

Seidat olivat suurikokoisia tai erikoisen muotoisia kalliota tai kiviä, joita saamelaiset palvoivat jumalan tai haltijan asuinpaikkoina. Joskus seidat olivat myös puisia: kantoja tai maaperään hakattuja puupylväitä, joiden yläpää oli usein muotoiltu ihmisen päätä muistuttavaksi.

Seita symboloi meille luotettavaa lappilaista paikallisuutta sekä perinteen ja luonnon kunnioittamista. Tietenkin mukana on myös ripaus mystiikkaa.

Seidan henki

Seidan henki näkyy ja tuntuu yrityksemme kodikkaassa ja välittömässä ilmapiirissä. Se merkitsee Sinulle rennon rauhallista, tutun turvallista lomailua. Isäntäväki on lähettyvillä valmiina auttamaan Sinua. Hyvä palvelumme on yksilöllistä ja joustavaa. Myös henkilökuntamme on paikallista ja pitkään talossa ollutta.

Kanta-asiakkaat ilahduttavat

Useat asiakkaamme ovat jo tulleet ystäviksemme. He vierailevat Seidassa vuodesta toiseen, monet useita kertoja vuodessa. Tutusti ja turvallisesti, aina uutta löytäen.

Lähetä meille oma Seitatarinasi sähköpostiin info@seitahotelli.fi

Mainostoimisto Grafu

Tiurajärventie 36 | 95970 Äkäslompolo
puh. +358 16 569 211 | info@seitahotelli.fi | www.seitahotelli.fi